Tuntuuko sinusta siltä, että Kanariansaaret on jo niin nähty ja etsit aiempaa eksoottisempia matkakohteita? Algeria on sellainen! Itse asiassa se ei ole lainkaan tunnettu turistikohde ja melko harva suomalainen on koskaan käynyt Algeriassa, vaikka maasta löytyy monenlaisia mielenkiintoisia kohteita.
AlgerMaan pääkaupunki on vilkas vanhaa ja uutta yhdistävä kaupunki Välimeren rannalla. Kaupungin vanhaa osaa kutsutaan nimellä Kasbah ja sen ympäriltä löytyy islamilaisia kortteleita. Aikoinaan sen paikalla sijaitsi roomalainen Icosiumin kaupunki. Kasbah on kuulunut Unescon maailmanperintöluettelon kohteisiin vuodesta 1992 alkaen.
Algerissa kannattaa tutustua myös kaupungin [...]
Turismi tuo paljon matkailijoita myös pohjoisille leveysasteille kaikkialta maailmasta. Euroopan maista, kuten Iso-Britanniasta, Ruotsista, Saksasta ja Italiasta saapuu kesäisin suuri joukko innokkaita turisteja Suomeen. Jotkut heistä tulevat jo toista, kolmatta tai useampaa kertaa Suomeen, sillä “Suomessa vain on sitä jotakin”. Aasian maista, kuten Kiinasta tulevat turistit saapuvat Suomeen ympäri vuoden. Talvisin kiinalaisia turisteja tapaa runsaasti tarunomaisessa Suomen Lapissa, kun kesäaikaan puolestaan pääkaupunki Helsinki vetää massoittain kansainvälisiä turisteja Suomeen.
Lapin lumoa ja ostosmatkailuaJoulupukin Pajakylä Rovaniemen Napapiirillä [...]
Suunnitteletko kissan ottamista mukaan seuraavalle lomamatkalle? Monet kissat ovat kirjaimellisesti kotikissoja, eivätkä välttämättä viihdy edes perheen mukana lomamatkalla, mutta toiset kissat ovat luonteeltaan todellisia seikkailijoita, joten utelias ja aktiivinen kissa voi viihtyä perheen kanssa lomalla aivan yhtä hyvin kuin sen ihmisjäsenet! Millaisia asioita sitten kissan suhteen tulisi lomamatkalla ottaa huomioon? Jatka lukemista ja me kerromme sinulle!
Kissan kanssa lomamatkalle – mitä tulee ottaa huomioon?Kun matkustat kissan kanssa, matkaan on hyvä varautua tarvittavilla leluilla, kissanruoalla ja muilla tarpeellisilla välineillä, jotta kissan matkustaminen [...]
Vastuullisen matkailun ja kaikkialla “tapetilla olevan” ilmastonmuutoksen sanotaan käyvän yhtä matkaa käsi kädessä. Jotain pitäisi siis nopeasti tehdä maailmanlaajuisesti. Ilmastopäätösten ei haluta enää lisääntyvän, sillä kasvihuoneilmiön voimistuminen voi nostaa maapallon keskilämpötilaa tulevan vuosisadan loppuun mennessä jopa kuusi astetta.
Kaikkialla puhutaan nyt vastuullisesta ja kestävällä tavalla toteutettavasta matkailusta. Kestävä matkailu haluaa maksimoida matkailun tuomat positiiviset vaikutukset ja minimoida negatiiviset ympäristölle haittaa aiheuttavat kasvihuonepäästöt. Matkalle lähtijä voi itse valinnoillaan päättää, matkustaako [...]